
Uusi huikea MotoGP-kausi on päässyt hyvin käyntiin. Tälläkin kaudella Nelonen Pro kiihdyttelee ratamoottoripyöräilyn vauhdissa koko kauden aina Valencian marraskuiseen ja kauden huipentavaan osakilpailuun asti. Nelonen Pron kisaviikonloppujen MotoGP-kattaus pitää sisällään harjoitukset, aika-ajot, warm-upit ja itse kisat lopullisena kruununa. Vauhdin huumasta nautitaan niin Moto3-, Moto2- kuin MotoGP-luokassakin.
JÄNNITÄ MOTOGP-KAUSI KOTISOHVALLASI – NELONEN PRON TILAUSOHJEET TÄÄLTÄ.
Suomalaisittain kaudella riittää seurattavaa kuninkuusluokan lisäksi pienemmissä luokissa, kun Moto3-luokan nuorukainen Niklas Ajo jatkaa taisteluaan radalla. Kehittyvä suomalainen väläytteli viime kaudella hyviä kisaotteita ja on myös mielenkiintoista seurattavaa. Lisäksi Moto3-luokassa toimii suomalaisen Aki Ajon johtama Ajo Motorsportin tehdastiimi Red Bull KTM Ajo. Suomalaismielenkiinto kiinnittyy myös Moto2-luokassa viime kaudella kuudenneksi ajaneeseen Mika Kallioon.
MotoGP-sarjan kauden 2013 kilpailukalenteri
07.04. Losail, Qatar
21.04. Americas, USA
05.05. Jerez, Espanja
19.05. Le Mans, Ranska
02.06. Mugello, Italia
16.06. Barcelona, Espanja
29.06. Assen, Hollanti
14.07. Sachsenring, Saksa
21.07. Laguna Seca, USA
18.08. Indianapolis, USA
25.08. Brno, Tshekki
01.09. Silverstone, Iso-Britannia
15.09. Misano, San Marino
29.09. Aragon, Espanja
13.10. Sepang, Malesia
20.10. Phillip Island, Australia
27.10. Motegi, Japani
10.11. Valencia, Espanja
| pe 24.5 klo 14.00 | Moto3: Le Mansin osakilpailu (19.5.) | |
| pe 24.5 klo 15.00 | Moto2: Le Mansin osakilpailu (19.5.) | |
| pe 24.5 klo 16.00 | MotoGP: Le Mansin osakilpailu (19.5.) | |
| la 25.5 klo 12.00 | Moto3: Le Mansin osakilpailu (19.5.) | |
| la 25.5 klo 13.00 | Moto2: Le Mansin osakilpailu (19.5.) | |
| la 25.5 klo 14.00 | MotoGP: Le Mansin osakilpailu (19.5.) | |
| pe 31.5 klo 14.05 | Moto3 LIVE: Vapaat harjoitukset 2, Mugello | |
| pe 31.5 klo 14.55 | MotoGP LIVE: Vapaat harjoitukset 2, Mugello | |
| pe 31.5 klo 16.00 | Moto2 LIVE: Vapaat harjoitukset 2, Mugello | |
| la 1.6 klo 09.55 | Moto3 LIVE: Vapaat harjoitukset 3, Mugello | |
| la 1.6 klo 10.45 | MotoGP LIVE: Vapaat harjoitukset 3, Mugello | |
| la 1.6 klo 11.50 | Moto2 LIVE: Vapaat harjoitukset 3, Mugello |
Toiseen MM-kauteensa valmistautuva Niklas Ajo teki KTM:n tehdaspyörällään hyvää ja lupaavaa jälkeä Espanjassa ajetuissa Moto3-luokan talvitesteissä.
Ajo liikkui kaikki kuusi, Valenciassa ja Jerezissä ajettua virallista testipäivää pääosin tukevasti seitsemän nopeimman kuljettajan nipussa. Jerezin testijakson päätöspäivä lauantai toi tosin sijoitustahtiin hetkellisen muutoksen, kun hän ajoi 13:nneksi ajalla 1.49,4.
- KTM:ssä on paljon potentiaalia ja uskoisin, että tuosta ajasta olisi ollut varaa nipistää vielä puolesta sekunnista sekuntiin, mutta en lähtenyt ottamaan mitään riskiä ja puristamaan aivan rajoilla, koska emme löytäneet uuteen pyörään vielä riittävän hyviä säätöjä tälle radalle, kertoi Ajo.
Moto3-luokan kuljettajilla on edessään vielä yksi yhteistesti, joka ajoittuu 19.-21. maaliskuuta Jereziin. 17 osakilpailua kattava MM-sarja käynnistyy 8. huhtikuuta Qatarissa.
- Tuo toinen Jerezin testi on minulle erittäin hyvä ja tärkeä juttu. Teimme jo nyt paljon töitä Jerezissä ja kaksi viimeistä päivää menivät käytännössä kokonaisuudessaan parempia säätöjä etsiessä. Emme kuitenkaan vielä löytäneet niitä. En saanut pyörään ja ajamiseen samanlaista luottamusta, kuin viime viikolla ajetuissa Valencian testeissä.
Jerezin testejä hallitsi Ajo Motorsportin edustaman KTM:n virallisen tehdastiimin brittikuljettaja Danny Kent, joka takoi muille malliksi todella kovan ajan 1.47,1.
TT Motion Events Racingin riveissä kilpaileva Ajo ylsi Kentin kanssa samoihin aikoihin vielä Valenciassa.
- Radat ovat erilaisia ja ajotyylit ovat erilaisia. Minulle jäi vielä opeteltavaa tällä pyörällä Jereziin. Renkaat alkoivat loppua jo kesken lauantaina, mutta kyllähän tuo takajousitus oli minulle täällä se suurin ongelmia. No, sen kanssa tehdään töitä ja lisäksi seuraaviin Jerezin testeihin on tulossa taas uusia osia KTM:ltä. Olen luottavainen ja fiilikset ovat kaikin puolin positiiviset, vahvisti Ajo.
Jerez, Espanja.
Moto3-luokan 3/3 testipäivä. Epävirallisia tuloksia:
1. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo 1.47,1
2. Maverick Vinales Espanja, Avintia Racing 1.47,5
3. Alberto Moncayo Espanja, Bankia Aspar Team 1.47,9
4. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo 1.48,0
5. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-SIC-Ajo
ja Hector Faubel Espanja, Bankia Aspar Team 1.48,4
7. Luis Salom Espanja, RW Racing GP 1.48,5
8. Efren Vazquez Espanja, Team Laglisse 1.48,7
9. Miguel Oliveira Portugali, Monlau Competicion 1.48,9
10. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo 1.49,1
13. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing 1.49,4
Mika Kallion edustama Moto2-luokka aloitti torstaina kolmipäiväiset yhteistestit Jerezissä. Etelä-Espanjassa sijaitsevalla radalla asvaltin pinnan lämpötila nousi iltapäivällä 25 asteeseen, joka salli jo täysipainoisen testaamisen.
- Aamulla oli vielä melko viileä keli, mutta iltapäivällä oli neljän tunnin ajan ihan kohtuullisen hyvät olosuhteet. Pääsin ajamaan 58 kierrosta ja vedin sen kierrosmäärän vain kahdella rengassetillä, Kallio selvitti.
Marc VDS-tallin suomalaiskuski kellotti 1.43,6:n ja 1.44,0:n väliin lukuisia kierrosaikoja ja oli avauspäivän neljänneksi nopein kuljettaja. Kallion paras noteeraus jäi reilut puoli sekuntia Thomas Luthin kärkiajasta.
- Heti näiden testien avauspäivänä pääsin vastaavaan vauhtiin kuin viime vuoden lopulla täällä parhaimmillani. Se oli hyvä merkki näin testien aluksi. Jos verrataan vuoden takaiseen tilanteeseen, niin meidän tiimin ja pyörän osalta näyttää positiiviselta.
- Kokeilimme monia muutoksia, mutta jo löydetyt perussäädöt toimivat uusia säätöjä paremmin. Keulassa ilmeni voimakasta tärinää, kun ajoin jarrutuksen jälkeen mutkiin. Eturengas täytyisi saada pysymään paremmin asvaltissa.
- Perjantaina muutamme painonjakaumaa siten, että keulalta vähän painoa pois ja vastaavasti lisätään taakse. Jos vaikka tämän muutoksen kautta löydettäisiin paras kompromissi jousitukseen ja pyörän ajettavuuteen, Kallio suunnitteli.
Pyöränsä pienistä teknisistä murheista kärsineen Niklas Ajon avauspäivä ei kulkenut täysin suunnitelmien mukaan, kun Moto3-luokan kauden toinen virallinen testijakso käynnistyi Jerezin radalla Espanjassa.
Ajo kiersi 4,4 kilometrin mittaisen andalusialaisradan nopeimmillaan lukemin 1.50,0. Ne riittivät epävirallisella tuloslistalla silti seitsemänteen sijaan, vaikka KTM:n tehdaspyörän vaihdelaatikossa ilmenikin iltapäivällä ongelmia.
17-vuotiaan valkeakoskelaisnuorukaisen ero KTM:n tehdastiimin brittikuljettaja Danny Kentin huimistelemaan pohja-aikaan oli 2,2 sekuntia. Suomalaistalli Ajo Motorsportin riveissä toisen kautensa käynnistänyt Kent oli päivän selkeästi nopein kuljettaja kahdeksan kymmenyksen erolla seuraavaan.
Ajo ahkeroi torstaina töitä 50 kierroksen verran.
- Jerezissä oli aika tuulista ja ajoin vähän liiankin varovaisesti ja sen myötä myös vähän väärillä linjoilla. En sopeutunut uudella pyörällä tälle radalle niin nopeasti, kuin viime viikolla Ricardo Tormolle, Ajo viittasi Valencian testeihin, joissa hän oli 33 kuljettajan nipun kuudenneksi nopein.
Ajo tietää tarkalleen, missä hänellä on perjantaina eniten petrattavaa.
- Avauspäivä kulki olosuhteisiin nähden muuten ihan ok, mutta olin radan kahdessa nopeassa mutkassa ainakin omasta mielestäni todella hidas. Tuulella oli siihen oma vaikutuksensa, mutta kyllä se oli sittenkin enemmän omasta ajamisesta kiinni, vahvisti Ajo sortumatta selittelyihin.
TT Motion Events Racing-tiimin KTM-pyörän säätöihin on tulossa muutoksia toiselle testipäivälle.
- Muutamme vähän välityksiä ja jousitusta. Perjantaina on tarkoitus keskittyä siihen, että pystyn ajamaan pitempiä settejä, suunnitteli Ajo.
Jerez, Espanja:
Moto3-luokan 1/3 testipäivä. Epävirallisia tuloksia:
1. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo 1.47,8
2. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia Sic Ajo 1.48,6
3. Alberto Moncayo Espanja, Bankia Aspar Team 1.48,7
4. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo 1.49,2
5. Miguel Oliveira Portugali, Monlau Competicion 1.49,2
6. Hector Faubel Espanja, Bankia Aspar Team 1.49,8
7. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing 1.50,0
8. Alex Marquez Espanja, Monlau Competicion, 1.50,6
9. Danny Webb Iso-Britannia, Mahindra Racing 1.50,9
10. Efren Vazquez Espanja, Team Laglisse 1.50,9
pe 24.05. 12:00
pe 24.05. 22:00
la 25.05. 02:30
la 25.05. 14:30
la 25.05. 22:00
la 25.05. 22:00